meta data for this page
  •  

Oppimispäiväkirja

Ennakkonäkemys aihealueesta

Taidan pitää tietoliikennetekniikkaa itsestäänselvyytenä niin kuin varmasti moni muukin. On vain oletus, että se toimii ja harvoin tulee ajateltua miten se toimii. Siihen, mitä teknisesti tapahtuu, kiinnittää oikeastaan huomiota vain silloin, kun homma ei pelitä. Jos kysyy apua teknisessä ongelmassa joltakin, niin silloin alkavat vilahdella IP-osoitteet, WLAN:it, reititykset ja muut kummajaiset ohjeissa. Tämä loputon lyhenteiden ja salakoodien määrä pelottaa näissä luennoissa. Aivan kuin pitäisi aloittaa uuden kielen opiskelu.

Olen monesti miettinyt miksi Suomi tavallaan on edelläkävijämaa monessa asiassa tietoliikennetekniikan saralla. Ei välttämättä siten, että meillä olisi kaikkein uusimmat ja hienoimmat jutut heti käytössä, vaan siten, että uudet innovaatiot ovat aika laajasti koko kansan käytössä. Taidamme olla aika ennakkoluulottomia tässä suhteessa. Äitini, noin 70v. skypettelee sujuvasti ystäviensä kanssa, hoitaa pankkiasiansa ja matkojen tilaukset omalta tietokoneeltaan. Lapseni, 9v. googlettaa nopeasti haluamansa lenkkarit Prisman sivuilta ja vonkuu, että pääsisi vihdoinkin ”faceen”.

Eihän näin tosin ihan kaikkien kohdalla ole. Työssäni pyrin koko ajan ohjeistamaan asiakkaita käyttämään sähköisiä palveluita enemmän ja enemmän. Joskus törmään tilanteisiin, että ihan kaikilla ei ole valmiuksia tai mahdollisuuksia tietoliikennetekniikan hyödyntämiseen. Joillakin syy on se, että ei ole varaa laitteisiin, toisilla se, että ei ole kykyä tai halua oppia tekniikan hyväksikäyttöä. Tästä syystä tietoliikennetekniikan täytyykin olla vähän niin kuin näkymätöntä ja käyttöliittymien erilaisissa laitteissa niin helppoja, että käyttö on kaikille mahdollista.

Ennakkotehtävä 1.

Luentoyhteenvedot

Luentopäivä 1:

Ensimmäinen ahaa -elämys syntyi kohdassa, jossa käsiteltiin WAN, MAN, LAN ja PAN. Vihdoinkin ymmärrys, mitä nämä mystiset lyhenteet tarkoittavat, jopa WLAN tuli vihdoin ymmärretyksi. BAN jäi vielä epäselväksi. Kommunikoinnin muodot olivat selkeät, samoin teoreettinen kommunikointimalli. On erittäin hyvä, että luentomateriaalissa on myös konkreettisia esimerkkejä. Piiri-, paketti- ja solukytkentöihin pitää vielä tutustua tarkemmin. Lauseet kuten ”ATM perustuu soluvälitykseen (cell relay), kehysvälityksen evoluutio” kuulostaa lähinnä heprealta.

Toisessa materiaalissa käsiteltiin kerrosarkkitehtuureja. Näihin tuli jo jonkin verran tutustuttua kun aiemmin suoritimme jatkokurssia. Siitä kunnialla selvittyämme olemme nyt siis täällä peruskurssilla. Kerrosarkkitehtuuri on teoreettisena asiana aika selkeä, mutta kovin etäinen. Pohdin, että mihin näitä tietoja oikeasti koskaan voin hyödyntää. Miksi ihmeessä olen tällaisella kurssilla? Tulen siihen tulokseen, että menköön yleistiedon piikkiin.

Ja takaisin asiaan. Tästä luentomateriaalista ymmärrän ensimmäistä kertaa mitä protokolla tarkoittaa. Taas ahaa –elämys. En tosin tiedä mihin tätäkään tietoa tarvitaan. TCP/IP vaikutti hieman selkeämmältä kuin OSI, mutta näin maallikon näkökulmasta hengästyttävää termi-iloittelua ja lyhenteiden juhlaa. Toivon kovasti, että loput luennot saavat minun ymmärtämään perustermejä paremmin. Kaivoin vielä kirjahyllystä Jochen Schillerin kirjan Mobiili tietoliikenne vuodelta 2001 ja katsoin löytyykö sieltä mitään asiaa valaisevaa. Se näytti menevän kovin paljon pidemmälle asioissa ja lähinnä huvituin, kun löysin termit perinteinen TCP, epäsuora TCP , nuuskiva TCP, mobiili TCP ja tapahtumakeskeinen TCP.

No, kohti seuraavaa luentoa, uusia termejä ja lyhenteitä.

Luentopäivä 2:

Toisten luentojen aiheena olivat protokollat ja niiden toiminta. Koska nämä ovat kovin vieraita juttuja minulle, päätin, että yritän ymmärtää asiasta perusteet eli sen, mitä protokolla tarkoittaa ja mikä sen tehtävä on. Ennakkoon ymmärsin vain sen, että protokolla helpottaa eri laitteita ja toimintoja ”juttelemaan toisilleen” vähän niin kuin sovittu työkieli. Tarkoitus on määritellä mitä tietoa liikkuu, milloin se liikkuu ja miten se tapahtuu.

Protokollalla on kolme avaintekijää, syntaksi, semantiikka ja aikataulutus. Syntaksi määrittelee muodon, jolla data liikkuu, semantiikka koordinoi toiminnan ja hoitaa virheiden käsittelyn ja ajoitus määrittelee mm. siirtonopeuden ja lähetettävien pakettien järjestyksen. Nämä kolme tekijää mahdollistavat tiedon välittämisen kahden kommunikoivan laitteen välillä. On olemassa erilaisia protokollia , mutta niiden avulla kuvataan tarvittavat määrittelyt. Tavoite on standardoida globaalisti tiedonsiirron ”säännöt”. Kerrosmalleissa järjestelmä on jaettu kerroksittain eri tehtäviä suorittaviin osiin. Kerrokset palvelevat toisiaan ja lähetettävän tiedon jakamisella pienemmiksi osiksi, voidaan yhtäaikaisia toimintoja tehdä ”kevyemmin”. Kaikki kerrokset tekevät myös virheiden etsimistä.

Palvelumäärittely kuvaa kuinka ylempi kerros käyttää alemman kerroksen palveluita ja osoitteisuus kuvaa palvelupisteitä (SAP) , joiden kautta palvelut välitetään. Eri kerroksissa käsitellään tietoa palasina, lohkoina. Näihin lohkoihin liitetään aina myös ohjaustietoa. Ohjaustieto voi olla esimerkiksi osoitetieto. Kun varsinainen tieto ja ohjaustieto yhdistetään, tätä kutsutaan paketoinniksi.

Tiedon lähettämisessä tehdään myös ajoitustoimintoja. Lähetysnopeutta säätelee vastaanottaja. Verkkoa pyritään pitämään sellaisena, ettei se tukkiudu. Tämä määritellään lähinnä siten, että päätetään yhtä aikaa liikkuvien pakettien maksimimäärä. Kerrosmalleista TCP/IP on ehkä tutuin, koska se on suorituin. Osi-mallia käsiteltiin materiaalissa myös. Ero mielestäni oli lähinnä kerrosten lukumäärässä, toiminnoiltaan ne vaikuttivat samanlaisilta. Jostain syystä OSI-malli tuntuu olevan näillä luennoilla tärkeämpi, vaikka TCP/IP ilmeisesti käytetympi. Tietoliikennetekniikan harjoitustöissä kuvasimme OSI-mallia joten se on kuitenkin jäänyt vähän tutummaksi.

On pakko myöntää, että luentomateriaalin lopussa esitetyt esimerkit protokollan toiminnasta menivät kovaa ja korkealta ohi. IP-osoite oli ehkä ainut asia, jonka niistä ymmärsin.

Tämän jälkeen vuorossa oli sitten tiedonsiirto ja kommunikointijärjestelmät. Tärkeää tiedonsiirrossa on signaalin laatu ja siirtotapa. Siirtotapojahan on kaksi, johdollinen ja ”langaton”. Tieto voi siirtyä vain yhteen suuntaan, tai kahteen suuntaan, mutta viesti vuorollaan tai sitten sellaisella yhteydellä, jossa signaalia voi kulkea molempiin suuntiin yhtä aikaa.

Tavat, joilla tietoa voi siirtää ovat analoginen ja digitaalinen. Esim. TV-signaalista onkin tuttua, että analogisessa lähetyksessä signaalin taso vaihtelee jonkinlaisen minimin ja maksimin välillä niin, että osa viestistä voi tulla perille, mutta vääränlaisena. Digitaalisessa taas tilanne on vähän niin kuin on-off. Jos signaalissa on häiriöitä, yleensä viesti ei tule lainkaan perille, vaan yhteys pätkii kokonaan. Häiriöitä kutsutaan monesti nimittämällä sitä signaaleita häiritseväksi kohinaksi. Tiedonsiirrossa oleellista on myös kaistan leveys. Se määrittelee suoraan nopeuden, jolla signaalia voidaan lähettää.

Luentopäivä 3:

Kolmas luentokerta käsitteli tarkemmin siirtoteitä. Perusjako on siis johtimellisiin ja johtimettomiin siirtoteihin. Johtimellisessa on oikeasti fyysinen reitti, jota pitkin signaali kulkee: siis piuhat. Esimerkkeinä parikaapelit, koaksaalikaapelit, valokuitu ja sähköjohto. Johtimettomassa tieto siirtyy langattomasti. Tästä esimerkkinä mikroaaltolinkit, satelliittilinkit, radiotie ja infrapunalinkit.

Johtimellisessa tiedonsiirrossa tietenkin itse siirtotiellä on suuri vaikutus virheettömään viestiin, johtimettomassa taas kaistanleveys ja antennin ominaisuudet ovat ratkaisevia.

Parikaapeli on halvin ja eniten käytetty johtimellinen siirtotie. ( esim. puhelinkaapeli). Parikaapelia käytetään sekä puhelin, että dataverkoissa ja sen kautta voidaan lähettää sekä analogista, että digitaalista signaalia.

Koaksaalikaapelissa on kaksi sisäkkäistä johdinta. Sillä on jo luontaisesti parempi häiriönsieto. Käyttökohteina lähinnä TV. Koaksiaalikaapeilla voidaan välittää sekä analogisia, että digitaalisia signaaleita. Signaalien lähettämiseen pitkiä matkoja tarvitaan vahvistimia. Koaksaalikaapelilla saadaan aikaan korkeampi tiedonsiirtonopeus kuin paarikaapelilla.

Optinen kuitu on ohutta valoa läpäisevää materiaalia. Kuidussa on ydin, heijastuskerros ja kuori. Ytimessä siirretään valoaaltoa (digitaalinen). Heijastuskerros pitää valon ytimessä ja kuori on vain suojausta varten. Optisen kuidun etuja ovat erinomainen nopeus, kuidun pieni koko ja keveys. Optinen kuitu ei ole kovin virheherkkä ja sitä on vaikea ”salakuunnella”. Kustannuksiltaan se on edullinen.

Myös sähköjohtoja voidaan käyttää tiedonsiirtoon. Etuna on jo olemassa oleva verkko. Sähköjohdoissa sähkövirta ja data voidaan erottaa toisistaan. Haittapuolena verkossa on runsas kohina ja sähkövirran piikkien aiheuttamat häiriöt.

Johtimettomat siirtotiet toimivat ilmassa antennien välityksellä. Antennit voivat olla joko suunnattuja tai suuntaamattomia. Jako erilaisiin siirtoteihin:

mikroaaltolinkit (suunnattu) esim. lautasantennit

satelliittilinkit, maassa olevat lähettimet ja vastaanottimet linkitetty satelliitin kautta, televisio- ja puhelinliikenne

radiotie, suuntaamatonta, tarvitaan ”näköyhteys” esim. matkapuhelimet, radio- ja tv, langattomat lähiverkot

infrapuna (lyhyt matka). Infrapuna-alueella olevaa valoa käytetään signaalin siirtoon , ”näköyhteys”, eivät läpäise esteitä, esim. kaukosäätimet

Luentopäivä 4:

Neljännen luentojakson aiheena olivat kanavointi, piiri- ja pakettikytkentäiset verkot, reititys, matkaviestinverkot. Kanavoinnilla tarkoitetaan sitä että siirtojärjestelmän kapasiteettia voidaan jakaa useamman siirrettävän signaalin kesken. Kanavointi voidaan jakaa seuraaviin luokkiin:

– Taajuusjakokanavointi FDMA • kukin signaali keskittyy omalle taajusalueelleen, esim TV, ADSL – Aikajakokanavointi TDMA • signaalit viipaloidaan • Synkroninen • Asynkroninen (tilastollinen) – Koodijakokanavointi CDMA, radiotie – Aallonpituusjakokanavointi WDMA, optisissa kuiduissa useita signaaleja yhtä aikaa

Verkot voidaan jakaa tele- ja dataliikenteeseen, piirikytkentäisiin ja pakettikytkentäisiin. Verkko koostuu solmupisteistä, jotka muodostavat verkon ”risteykset” ja välittävät dataa. Kanavointi jakaa solmujen linkkejä. Tele- ja dataverkon suurin ero on siinä, että teleliikenne tarvitsee jatkuvatoimisen signaalin, dataverkko taas jakaa tietoa osiin ja pyrkii hyödyntämään mahdollisimman nopeat yhteydet. Tieto palastellaan paketeiksi, jolloin siirtotien hyödyntäminen on tehokkaampaa.

Piirikytkentäinen verkko tarkoittaa verkkoa, jossa tieto lähetetään, se kulkee määränpäähänsä ja vastaanotetaan sinne. Lähetystapahtumassa syntyy piiri, joka määritellään lähetysvaiheessa ja joka purkautuu, kun signaali on vastaanotettu. (puhelinkeskuksen yhteydet?)

Pakettikytkentäisessä tieto palastellaan paketeiksi, ja verkkoa muodostetaan samanaikaisesti tiedonsiirron kuluessa. Paketit kulkevat solmulta solmulle, ne varastoituvat solmuun hetkeksi ja jatkavat matkaansa pyrkien mahdollisimman tehokkaaseen verkon käyttöön. Verkko on koko ajan virtuaalinen ja reittiä ei varata etukäteen vaan se muodostuu lähetystapahtumassa.

Reititys tarkoittaa tapaa, jolla haetaan oikea reitti tiedonsiirrolle solmulta toiselle. Tavoitteena on nopeus, tehokkuus ja virheettömyys. On erilaisia tapoja (strategioita) lähettää datapaketteja. Kiinteä reitti, tulvamenetelmä, satunnainen reititys ja mukautuva reititys. Toimiva reititys edellyttää että datan lisäksi paketissa on mukana myös lähetysinfo.

Verkkojen ylläpidossa oleellista on ruuhkanhallinta. Useinmiten ruuhkatilanteet voidaan välttää reitittämällä ohi ruuhkasolmujen. Tässä luentosarjassa nelikirjaimisten lyhenteiden määrä ylitti reilusti aivokapasiteettini solmukohtien ruuhkahuiput. Yritin ymmärtää perusasiat ja perusperiaatteet ja päätin unohtaa nuo sanahirviöt. Kun ei jäänyt niihin junnaamaan niin itse asiassa asia suht hyvin meni jakeluun.

Luentopäivä 5:

Viides aihealue käsitteli erilaisia tietoverkkoja. Matkapuhelinverkot, lähiverkot (myös langattomat) ja internet -verkko olivatkin jo vähän tutumpia aiheita verrattuna aiempiin luentoihin. Matkapuhelinverkko rakentuu soluista, joissa jokaisessa on oma antenni (tukiasema). Antenneilla on omat taajuusalueensa ja niillä pyritään kattamaan koko peittoalue.

Lähiverkot ovat myös tutumpi aihe. Tavoitteena lähiverkoissa on jakaa yhteisiä resursseja ja luoda PC-laitteista ryhmiä esim. kommunikointiin. Myös tallennukset verkon kautta muualle kuin PC-laitteille on yksi verkon hyötyjä. Nykyisin langattomat lähiverkot ovat käytössä myös kotikäytössä.

Yritykset hyödyntävät lähiverkkojen lisäksi paljon internetworking tekniikkaa eli useiden verkkojen yhdistämistä suuremmisi verkoiksi. Internet ja intranet ovat jo tavallinen tapa toimia myös asiakasrajapinnassa. Internetin hyödyntämisessä tulevat käyttöön kaikki edellisissä luennoissa käsitellyt verkkoon, tiedonsiirtoon, reititykseen ja virheenkorjaukseen liittyvät asiat.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että kauppatieteiden opiskelijana tämä kurssi oli erittäin raskas ja voimia vaativa. Tuntui kuin olisi opiskellut vieraalla kielellä. Tenttimään ei vielä ensimmäisellä tenttikerralla uskaltautunut, koska opittavaa on niin paljon. Todennäköisesti tietotekniikan opiskelijoille tämä oli peruskauraa, mutta omalla kohdalla näin ei ole. Sinänsä toimintaperiaatteet ja peruskäsitteet on helppo oppia, mutta yksityiskohtaiset tekniset asiat ja sadat kirjainlyhenteet saavat kyllä pään pyörälle.

Kotitehtävät

Kotitehtävä 1

Tehtäväkuvaus: Pyri kuvaamaan ennakkotehtävässä määrittelemäsi termit/aihepiirit/kokonaisuudet yhdessä kuvassa. Luo kuva työpaikan/kodin/kämpän/jonkin tutun paikan tietoliikenteeseen kuuluvista laitteista, niiden käytöstä ja jopa yhteen linkittymisestä sekä niissä käytetyistä palveluista. Tämän kuvan olisi hyvä herättää ajatuksia ja kysymyksiä siitä kuinka kaikki toimiikaan. Kirjaa näkyville kolme mielestäsi tärkeintä kysymystä, jotka haluat selvittää. Kurssin edetessä tätä kuvaa laajennetaan sitä mukaan kun uusia osia malliin ilmenee ja lopulta saamme alussa asetettuihin kysymyksiin vastaukset.

kotiverkko.pptx

Kysymykseni koskevat ihan kotiverkon toimintaa. Miten kaikki oikeasti voi toimia langattomasti? Kuinka oikean kohteen/koneen tunnistus tapahtuu? Kuinka paljon laitteistoa/tekniikkaa/tapahtumia oikeasti käynnistyy muutamalla klikkailulla esim pankkiasioinnin yhteydessä?

Kotitehtävä 2

3 protokollaa, jotka käytössä omassa ympäristössäni.

Tavallisin käytetty tiedonsiirto omassa ympäristössäni on internet. Siitä löytyy ainakin sähköpostiin liittyvä SMTP-protokolla. SMTP on protokolla jota käytetään nimenomaan tiedonsiirrossa sähköpostipalvelimien välillä. Standardi SMTP:lle löytyy : http://tools.ietf.org/html/rfc821

Sähköpostin lukemiseen taas käytetään tavallisimmin IMAP. Se pitää viestit palvelimella ja hoitaa palvelimella olevia hakemistoja. Saapuneet viestit voidaan varsinaisessa ohjelmassa järjestellä eri hakemistoihin ja silti ne ovat olemassa palvelimella. Kun viestit on tallennettu palvelimelle, on mahdollista käyttää niitä, vaikka käyttökone vaihtuu. IMAP:in standardi: http://tools.ietf.org/html/rfc3501

Helpoimmin havaittava protokolla on varmaankin http, jonka näkee aina internetin käytön aikana. HTTP on protokolla, jonka avulla selain ja WWW-palvelin keskustelevat. HTTP standardi: http://tools.ietf.org/html/rfc2616

Kotitehtävä 3

Tehtäväkuvaus: Laitteiden ja palveluiden hyödybtämiä siirtoteitä ja tiedon koodausta sekä taajuusalueet.

Kaikkein helpoimpana esimerkkinä tuli heti mieleen auton lukituksen kauko-ohjaus. Kaukosäädin toimii infrapunasäteen avulla. Infrapunasäteilyn aallonpituus on 700 nm-1 mm. Auton kauko-ohjaimessa tiedonsiirrossa lähetetään koodi, jonka auto tunnistaa. Sitten kun autosta on tultu sisälle, tullaankin langattoman lähiverkon piiriin. Tässä käytössä on radiotie. Pienen salapoliisityön jälkeen tulin siihen tulokseen, että se toimii 2,4 gigahertsin taajuudella.

Kolmantena esimerkkinä takaisin autoon. Sieltä löytyy GPS –paikannusjärjestelmä. GPS-satelliitit lähettävät kantoaallon päälle moduloituna ns. näennäissatunnaista signaalia (PRN, Pseudo Random Noise). Signaali ei läpäise kiinteitä rakenteita, joten paikantimen käyttö vaatii suoran “näköyhteyden taivaalle”. GPS toimii kahdella päätaajuudella: 1575,4200 MHz siviilikäytössä

Kotitehtävä 4

Tehtäväkuvaus:

WLAN on lyhenne Wireless Local Area Network. Langaton lähiverkkotekniikka, jolla erilaiset verkkolaitteet voidaan yhdistää ilman kaapeleita. Asuntoon tulevaan kiinteään tietoliikenneyhteyteen liitettyyn modeemiin kytketään langaton tukiasema ja tietokoneeseen asennetaan tukiaseman kanssa radioteitse kommunikoiva lähetin-vastaanotin. Se voi olla esimerkiksi PCI-verkkokortti pöytätietokoneeseen, PCMCIA-kortti yleensä kannettavaan tietokoneeseen tai USB:llä molempiin kytkettävissä oleva erillinen lähetin-vastaanotin. Nykyään kannettavissa tietokoneissa on lähes aina WLAN-lähetin-vastaanotin sisäänrakennettuna. Samoin monissa ADSL-modeemeissa on sisäänrakennettu WLAN-tukiasema.

Yleisin ja tavallisen kuluttajan kukkarolle parhaiten sopiva langaton verkkolaite on 2,4 gigahertsin taajuutta käyttävä 54 Mbps:n (megabittiä sekunnissa) nimellisnopeudella toimiva verkkolaite (802.11g-standardi eli lyhemmin 11g). Tämä nopeus on noin puolet tyypillisen langallisen verkon nimellisestä nopeudesta (100 Mbps) ja riittää jo moneen asiaan.

Todellisuudessa langattomien verkkojen oikeat tiedonsiirtonopeudet ovat noin kolmasosa teoreettisista nopeuksista ja langallisten verkkojen tapauksessa tiedonsiirto on noin kaksi kolmasosaa nimellisestä nopeudesta. Käytännössä osa tiedonsiirtokapasiteetista käytetään aina datapakettien ohjailuun ja virheenkorjaukseen yms. Siksi esim. tiedostoja langattomasti siirrettäessä ei koskaan päästä teoreettiseen maksiminopeuteen.

Kotitehtävä 5.

Edellisessä tehtävässä tuli jo oman valitsemani esimerkin toiminta melko hyvin selville, mutta tässä vielä tietoturvaan liittyviä asioita:

Langattomissa verkoissa on käytössä erilaisia suojausmenetelmiä, joista ehdottomasti tärkeimmät ovat seuraavat: WEP-salaus: Kuka tahansa voi tarkastella langattoman verkon liikennettä, jos sitä ei ole salattu. Esim. kaikki salaamattomat sähköpostiviestit voisi lukea kuka tahansa. Kun verkon liikenne salataan WEP-salauksella, ei kukaan ulkopuolinen saa selvää, mitä tietoa verkossa liikkuu.

WPA-salaus: Tämä salausmenetelmä on lähes samanlainen kuin WEP-salauskin, mutta on huomattavasti vaikeammin murrettavissa. WPA-salauksen käyttäminen on hyvin suositeltavaa.

Omassa langattomassa verkossamme on WPA-salaus.

Tavallisin kotikäytössä oleva WPA-salauksen tyyppi on WPA-PSK TKIP - lyhemmin WPA-PSK (PSK = Pre Shared Key, TKIP viittaa vaihtuvaan salausavaimeen). Lisäksi erityisesti yrityskäytössä on yleensä käytössä varsinainen WPA-salaus, jossa käytetään 802.1X-standardin mukaista palvelinta (kuten esim. Radius-palvelin) vaihtuvan salausavaimen jakamiseen verkkoon kytketyille laitteille. Kotikäytössä tällaisia palvelimia harvemmin on. WPA-PSK -tekniikalla pärjää kotikäytössä hyvin.

WPA-salauksessa tukiasema siis vaihtaa salausavainta vähän väliä. Kotikäyttöön tarkoitetussa WPA-salauksessa (WPA-PSK) siis määritellään jokaiselle tukiasemaan yhteydessä olevalle tietokoneelle yhteinen perussalausavain (kulkee nimellä Pre Shared Key tai WPA passphrase), jota tukiasema käyttää koneiden tunnistamiseen. Tämä perussalausavain siis annetaan tukiasemalle ja kaikille tukiasemaan liitetyille tietokoneille. Jos tietokoneelle ei ole määritelty tätä avainta, ei se saa yhteyttä tukiasemaan. Varsinaiset verkon datapaketit salataan sitten automaattisesti jatkuvasti vaihtuvalla salausavaimella.

WPA:sta on olemassa vielä uudempi versio, joka kulkee nimellä WPA2 (joskus näkee käytettävän nimitystä WPA AES) ja kotikäyttöön tarkoitettu versio kulkee nimellä WPA2-PSK.

Apuna tässä tehtävässä: http://www.mvnet.fi/index.php?osio=Tietokoneet&sivu=Langaton_kotiverkko#lisatietoa

Ajankäytön arviointi

■ Tein työtä niin epäsäännöllisesti, että en valitettavasti osaa jakaa sitä viikottain, kun ei tullut merkittyä muistiin. Suurin työ on vielä edessä. Tenttiin lukeminen!